maanantai, 22. huhtikuu 2024

Pentueet ja suunnitelmat vuonna 2024

2024 kevätpuoliskolla meillä on kaksi cockerspanielipentuetta.

Kuvissa meidän aikuiset narttumme Sara, Lexie ja Kerttu. Saran '24 pentue syntyi tammikuussa ja pennut ovat jo uusissa kodeissaan. Sara viettää nyt ansaittuja eläkeläismummon päiviä.

Lexien pennut syntyivät 16.4.24. 2+1 blue roan, 1+1 orange roan. Blue roan pentuja voi tiedustella.

Seuraavat cockerspanielipentueet suunnitteilla syksyllä / loppuvuodesta 2024. Kaikki pentueemme ovat kirjavia.

* Tiedusteluja voi lähettää sähköpostiin, janelaakkonen (at) gmail.com. 

CAVALIER KINGCHARLESINPENTUJA on suunnitteilla loppuvuodesta 2024. 

 

received_1443716335809279.jpglexie.jpgkepa.jpg

 

Vuodatuksen palvelimella 3.7.12 olleen sähkökatkon jäljiltä ei valitettavasti pystytty pelastamaan moniakaan kuvia, joten kaikki kuvat syyskuun alusta 2009 kesäkuulle 2012 on menetetty.

Vanhoja kotisivuja ei valitettavasti päästä enää päivittämään, joten uutiset päivittyvät blogiin.

keskiviikko, 11. toukokuu 2022

Kennelin kuulumisia

Blogihiljaisuus on jatkunut niin pitkään, että ajattelin kirjoitella hiukan kuulumisia.

Koronan myötä pentujen kysyntä on kasvanut melkoisesti ja vaikka tilanne viruksen suhteen on jo hellittänyt, pentujen kysyntä jatkuu vilkkaana. Valitettavasti ensi viikolla syntyvistä Kertun pennuistakaan ei tule riittämään kuin pienelle osalle yhteyttä ottaneista, mutta sitä iloisemmaksi tekee kasvattajan mielen, kun näkee perheiden riemun siitä, kun saavat uuden karvakorvansa kotiin hakea. Moni on odottanut pitkään.

Pentukevät on meilläkin ollut vilkas, sekä cockereita että cavaliereja on syntynyt ja uusiin koteihinsa jo muuttanut.

Alla kuvia tämän kevään pennuista. Ensin pari kuvaa Saran blue roanosta pojusta Astonista, sitten meillä kotona olevasta maksavalkotan Armi-cockerista sekä Daisy- ja Megi -cavaliereista.

aston1.jpg

aston2.jpg

armi1.jpg

daisy.jpg

daisymegi.jpg

sunnuntai, 26. tammikuu 2020

Uudet kuvat 5 vk ikäisistä pennuista

Pennut ovat ehtineet nyt viiden viikon ikään ja kasvaneet paljon tässä parissa viikossa. Leikitkin ovat muuttuneet riehakkaammaksi ja maailma on laajentunut omasta pesästä keittiökerrokseen jossa pennut saavat viipottaa vapaina paikkoja tutkimassa. Mukelot ovat päässeet tutustumaan muihin aikuisiin koiriimme, saaneet leikkikaveriksi viisikuisen Mirkku-cavalierin ja monta uutta ihmistä on myös käynyt heitä sylittelemässä.

Muutama pentu on vielä varattavissa, liver roan uroksia sekä liver roan narttuja. Blue roanit ovat alustavasti varattuja. Jos kiinnostuit, laita sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai soita 0418093603. Puhelimitse tavoittaa varmimmin klo 15 ->

Kuvia vanhemmista sekä lisätietoja terveys- ym asioista löytyy edellisestä postauksesta.

Aloitetaan Saran pennuista, jotka ovat kaikki väriltään liver roaneja.

Vaaleansininen uros:

received_469134653759748.jpg

received_2940750829316891.jpg

Tummansininen poika 

received_2655973111116484.jpgreceived_120753302550177.jpg

Keltainen tyttö 

received_134421430966488.jpgreceived_1045291195826091.jpg

Oranssi tyttö

received_167365667887968.jpgreceived_530358894502264.jpg

Vaaleanpunainen tyttö

received_2742528189200682.jpgreceived_199135001225496.jpg

Sitten Lianan viisikko :) Keltanauhainen tyttö on liver roan, muut blue roaneja. 

Keltainen tyttö:

received_164731471490773.jpgreceived_234843444173917.jpg

Punainen tyttö:

received_407895896676610.jpgreceived_941942619532709.jpg

Vaaleansininen poika:

received_216055152890896.jpgreceived_531603367712079.jpg

Tummansininen poika:

received_212551303101735.jpgreceived_597643851056876.jpg

sekä vihreä poika jolla nyt beige nauha:

received_663519017724430.jpgreceived_2598419913816824.jpg

 

 

maanantai, 6. tammikuu 2020

Meillä on cockerspanielipentuja!

Meillä on pitkästä aikaa varattavissa cockeripentuja! 

Saran ja Lianan pentueet syntyivät molemmat joulun alla ja vieläpä samana päivänä, 19.12. Pennut ovat nyt siis reilun kahden viikon ikäisiä ja otimme niistä tänään ensimmäiset yksittäiskuvat. 

Ensin hieman tietoa pentujen vanhemmista. Sekä Kiana että Sara ovat meillä kotona olevia tyttöjä, Sara on 3,5-vuotias ja Liana täyttää Loppukuusta 5 vuotta. Pentueet ovat molemmille toiset. Molemmat ovat myös omia kasvattejani jo useamman polven taakse. Myös Saran pentujen isä on oma kasvattini, Eppu.

Sara ja Eppu ovat molemmat AA-lonkkaisia ja molemmilla on lisäksi tutkittu polvet, 00. Kummatkin ovat käyneet näyttelyissä, Epulla on tuloksena toistaiseksi Erittäin Hyvä ja Saralla Erinomainen. Lianalla on hyvät BB-lonkat ja sen sulhasella Erkillä AA. Erkki on romaniantuonti, Outcast Hurricane. Suomen näyttelyistä Erkillä on ERI SA eli sertinarvoinen ja ulkomailla käydyistä näyttelyistä Valkovenäjän juniorimuotovalion titteli. 

Jos kiinnostuit pennuista, ota mieluiten yhteyttä ensin sähköpostilla, janelaakkonen @ gmail.com (tyhjät välit pois). Puhelinnumeroni on 041 809 3603 ja varmimmin tavoittaa iltaisin.

Annetaan sitten kuvien puhua puolestaan :)

Liana (maksavalkoinen) & Erkki (blue roan)

received_2965026560196941.jpgreceived_211079429730023.jpg

Pentuja on viisi, niistä 3 blue roan uroksia, yksi blue roan narttu, sekä yksi liver roan narttu.

Blue roan uros, vaaleansininen nauha:

received_627390801397378.jpgreceived_828313164306438.jpg

Blue roan uros, vihreä nauha:

received_2659947897391733.jpgreceived_2539787986302154.jpg

Blue roan uros, tummansininen nauha:

received_2692712370778041.jpgreceived_1037245539963673.jpg

Blue roan narttu, punainen nauha:

received_555375251973143.jpgreceived_1061209390887824.jpg

sekä liver roan narttu, keltainen nauha:

received_2586130334950473.jpgreceived_765429993867536.jpg

Sara & Eppu 

Sara ja Eppu ovat molemmat liver roaneja, Sara hyvin vaaleasävyinen ja Eppu puolestaan tumma. Kaikki pennut ovat liver roaneja. Aika näyttää, miten vaaleita tai tummia pentuvillan alta paljastuu, kun selät ja kyljet pääsee noin 8-9 kk iässä nyppimään :)

received_1443716335809279.jpg

received_2831807780192412.jpg

Liver roan narttu, keltainen nauha:

received_2414234222013881.jpgreceived_456308135041868.jpg

Liver roan narttu, vaaleanpunainen nauha:

received_515419972513277.jpgreceived_308215513418817.jpg

Liver roan narttu, oranssi nauha:

received_553140641907445.jpgreceived_2616843338543655.jpg

Liver roan uros, vaaleansininen nauha:

received_608533969962970.jpgreceived_1509349729216200.jpg

Liver roan uros, tummansininen nauha:

received_727716911052273.jpgreceived_574345569795777.jpg

 

 

perjantai, 10. toukokuu 2019

Cavalier kingcharlesinspanielin narttupentu varattavissa

Pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa.

6.3.19 meille syntyi kaksi suloista cavalier kingcharlesinspanielin narttupentua jotka ovat nyt ehtineet 9 viikon vauhdikkaaseen ikään. Tiukan harkinnan jälkeen olen valinnut oman sijoitukseen menevän pentuni ja niinpä Pikkusisko on nyt varattavissa hyvään, cavalierien terveydestä kiinnostuneeseen kotiin 😊

Pentue täyttää jalostustoimikunnan ohjeet eli molempien vanhempien silmät, polvet ja sydämet ovat terveiksi tutkitut. Pennut on mikrosirutettu ja terveystarkastettu eikä heissä ollut mitään huomautettavaa. Pentue on elokuussa 3 vuotta täyttävän Islan ensimmäinen, loppukuusta 8 vuotta täyttävällä Bobby-isällä on ennestään neljä pentuetta. Bobby on viimeksi käynyt sydäntarkastuksessa helmikuussa ja on silloin 7 v 8 kk iässä terveeksi todettu. Islan isä muutti 4-vuotiaana Puolaan, Islan äiti on käynyt viimeksi sydäntarkastuksessa tammikuussa 7 vuotta täytettyään ja on niin ikään sydänterve. 

Pakollisten tutkimusten lisäksi molemmat vanhemmat on myös magneettikuvattu syringomyelian varalta. Pidän terveysasioita tärkeinä ja kuvautin Islan ennen ensimmäistä pentuettaan koska halusin olla varma siitä, että se on mielestäni jalostukseen sopiva eli alle 2-millinen ja onneksi tulos oli positiivinen. Koska Isla on vielä nuori narttu, halusin valita isäksi vanhemman uroksen jolla on hyvä sukutausta paitsi sydänterveyden myös syringomyelian osalta. Bobby itse on kuvattu 0-milliseksi 6,5-vuotiaana, mikä on cavalierille erinomainen tulos.

Odotan tulevalta kodilta kiinnostusta cavalierien terveysasioihin ja toivon, että perhe on valmis käyttämään koiran sydänkuuntelussa sen aikuistuttua (~ 5 vuoden iässä).

Sitten annetaan kuvien puhua puolestaan 😊

Studio_20190510_201411.jpgStudio_20190510_201435.jpgStudio_20190510_201516.jpgStudio_20190510_201637.jpg

Jos olet kiinnostunut tarjoamaan tytölle hyvän kodin, voit ottaa yhteyttä mieluiten ensin sähköpostilla; janelaakkonen @ gmail.com. Puhelimitse minut tavoittaa numerosta 041 809 3603, varmimmin klo 15 eteenpäin.