Niinhän siinä kävi, että monien mutkien jälkeen Venla on nyt siemennetty Oriasemalla (ja meille odotellaan siis kultaisia poneja???)

Venla tykkäsi valitusta pojastaan, leikitti tätä ja juoksi ympäri pihaa kunnes laitettiin kiinni. Sitten päästiin tositoimiin, poika hyppäsi selkään ja taisi hipaista kriittisiä alueita kun Venla pelästyi, huusi ja yritti alta pois. Enkä minä sitä saanut kiinni pidettyä, hätkähdin itsekin sitä Venlan kiljahdusta. Sen jälkeen pojalla ei ollut mitään asiaa hypätä selkään, kiljaisu ja karkuun. Seuraavana aamuna eli torstaina Venla meni uudestaan progeen ja kun tulos oli alle kuuden, ajateltiin että jospa se ei vaan edellispäivänä ollut vielä valmis. Torstai-iltana kokeiltiin siis uudestaan, mutta Venla muisti pojan taka-ajatukset ja kiljahti jo ensiyrityksestä. Muutamien puhelinsoittojen jälkeen päädyimme viettämään perjantaiaamua Keikyän Oriasemalla.

Odotettavissa olevan pentueen tiedot päivitetään kotisivuille ensi tilassa.