Blogihiljaisuus on jatkunut niin pitkään, että ajattelin kirjoitella hiukan kuulumisia.

Koronan myötä pentujen kysyntä on kasvanut melkoisesti ja vaikka tilanne viruksen suhteen on jo hellittänyt, pentujen kysyntä jatkuu vilkkaana. Valitettavasti ensi viikolla syntyvistä Kertun pennuistakaan ei tule riittämään kuin pienelle osalle yhteyttä ottaneista, mutta sitä iloisemmaksi tekee kasvattajan mielen, kun näkee perheiden riemun siitä, kun saavat uuden karvakorvansa kotiin hakea. Moni on odottanut pitkään.

Pentukevät on meilläkin ollut vilkas, sekä cockereita että cavaliereja on syntynyt ja uusiin koteihinsa jo muuttanut.

Alla kuvia tämän kevään pennuista. Ensin pari kuvaa Saran blue roanosta pojusta Astonista, sitten meillä kotona olevasta maksavalkotan Armi-cockerista sekä Daisy- ja Megi -cavaliereista.

aston1.jpg

aston2.jpg

armi1.jpg

daisy.jpg

daisymegi.jpg