Sunnuntaiaamuna puoli kuudelta täyteen lastattu auto suuntasi kohti Kotkaa. 2 aikuista, 2 lasta (tukilapsemme olivat meillä viikonlopun vietossa), 2 koiraa, teltta, häkki, trimmipöytä, tuolit ja jakkarat, poikien laukut jne... onneksi farkkuun mahtuu!

Melkein koko menomatkan satoi vettä. Aamupalalle pysäsimme jossain Lahden jälkeen kun takapenkin väkikin oli hereillä ja sopivan nälkäistä. Näyttelypaikalle saavuimme aika viime tingassa (ei yhtään meidän tapaista, ehh...) peräti viisi minuuttia ennen cockerikehän alkua. Kerran viime kesänä kokeeksi kootun teltan pystyttäminen osoittautui haasteeksi sekin, joten isäntä ehti kastua mukavasti ennen kuin teltta saatiin pystyyn, mutta kyllä se siinä jotenkin kenotti. Mulla sentään oli sadetakki. Tosin se sadekin loppui sopivasti heti kun oli teltta minne mennä sateensuojaan ;)

Bongasin luettelosta Ninan (Emmin kasvattajan) koiria joten menimme juttusille ja kun Ninalla ja Sandralla ei ollut omaa telttaa mukana muuttivat he kimpsunsa ja kampsunsa meidän telttaamme. Oli kiva jutella pitkästä aikaa ja Ninakin näki Lucaksen ja Enyan tyttären, Emmi kun on viimeksi junnuikäisenä käynyt Ninalla asti trimmissä.

Ida meni meiltä kehään ensimmäisenä. Turkki ei näyttänyt kovin hyvältä koska olin onnistunut kastelemaan Idan Emmiä huomattavasti pahemmin mutta enemmän EH:n saamiseen tuntui vaikuttavan Idan totaalinen haluttomuus juosta kehässä. Ihan kuin olisi vetänyt perässään kivirekeä jolla oli nenä maassa ja joka olisi mieluummin pysännyt haistelemaan märkään heinikkoon jääneitä tuoksuja. Oliko tämä päkittäjä tosiaan sama koira joka Vaasassa juoksi ainakin 10 kierrosta PN-kehässä sijoittuen kolmanneksi? Tai edes se, joka edellisviikonloppuna juoksi ylväästi pää pystyssä kuivalla hiekkakentällä saaden arvosteluun "moves very well"? Lopullinen sijoitus NUK EH/4.

Sain houkuteltua Sandran viemään Emmin kehään josta palasivat punaisen nauhan kera. Emmi sinänsä juoksi ok, aluksi, mutta kuten edellisviikonloppuna, nytkin jotenkin ponnettomasti. Tuomari juoksutti Sandraa ja Emmiä kerran eestaas ja peräti 4 kertaa ympäri. Emmillä on pirusti vauhtia kun sille heittää palloa tai vinkulelua pihassa, sama draivi pitää vaan saada siirrettyä siihenkin tilanteeseen kun juostaan vierellä näyttelytalutin kaulassa! Lopullisena sijoituksena KÄK EH/4.

Ninan kaunis ja upeasti liikkuva Jiita (Northworth Lace A' Lame) oli päivän ROP, hyvä Nina!!!

Näyttelypaikalta suuntasimme kahvitauolle Hollolaan ja sieltä jatkoimme Lahteen jossa nälkäinen poppoo täytti masunsa Hesessä ja suuntasi Launeen perhepuistoon jossa pojat viihtyivätkin hyvän tovin. Eli melkein kaksi tuntia ;) Olisipa Tampereen suunnallakin vastaavia isompien lasten leikkipaikkoja!

Kello oli melkein 19 kun vihdoin pääsimme Tampereelle. Kävimme ensin hakemassa Lilli-lapsukaisen hoidosta Venlan sijoitusperheen luota ja veimme sitten pojat kotiin. Kaupan kautta kotiuduttuamme ehdimme sopivasti lösähtää sohvalle juuri kun Kauhukeittiö alkoi :)

Seuraava näyttelyreissu suuntautuu Mikkeliin ja sinne lähtee koirista vain Ida. Muuten siitä tulee pitempi reissu koska em. pojat tulevat mukaan ja menemme Mikkeliin jo edellispäivänä. Mutta siitä lisää heinäkuussa :)